Videohaastatteluvastauksen videointi oli yhtä taistelua

Sain siis kutsun videohaastatteluun, jossa piti vastata pariin kysymyspatteriin. Kumpikin video sai olla maksimissaan kolme minuuttia pitkä. Aikataulu oli aika haastava, koska luin saamani sähköpostin aamulla ja vastaus piti olla valmis jo samana iltana yhdeksään mennessä. Kiire ei tullut siitä että olisin lukenut sähköpostin suurella viiveellä, vaan mailin lähetysaika oli edellisen päivän iltakymmenen jälkeen.

No, koska tuleen ei auta jäädä makaamaan ja muuta sen semmoista, niin tuumasta toimeen. Ensinnä tietysti piti mennä suihkuun, meikata, laittaa hiukset, miettiä mitä laitan päälle, minkälaista taustaa vasten saan videon kuvattua ja millä sen yleensäkään saan kuvattua. Sen lisäksi olisi ollut ihan kiva, jos olisi ollut jotain fiksua sanottavaakin..

En ole koskaan tehnyt videohaastattelua, eikä pöytäkoneessani ole kameraa. Meillä on yksi vanhempi läppäri, jossa on kamera, mutta konetta ei ole käytetty ikuisuuksiin ja siinä oli tsiljoona vanhentunutta ohjelmaa, eli päivityksen päivityksiä pukkasi, eikä järjestelmä oikein tuntunut toimivan. Kokeilin kännykällä, mutta ei onnistunut. Yritin liittää pöytäkoneeseen sellaista valvontakameran tyyppistä systeemiä, mutta ei se toiminut haastatteluohjelmistossa, jonka kautta videointi piti tehdä. Aikaa kului, enkä saanut hommaa toimimaan aikataulun puitteissa. Lopulta minun piti laittaa sähköpostia, että teknisten ongelmien takia en saa tehtyä videointia määräaikaan mennessä, mutta yritän seuraavana päivänä uudestaan. Sain vastauksen, että se kyllä sopii.

Seuraavana päivänä taistelu jatkui. Laitoin hiukset, meikkasin, pukeuduin.. Kokeilin nauhoittaa videot kännykällä ja lähettää ne sähköpostilla, mutta tiedostot olivat liian suuria. Lopulta sain läppärin kameran ja rekrytointipalvelun videohaastatteluohjelman keskustelemaan keskenään ja riemu oli suuri, kun pääsin painamaan nauhoitusnappulaa ilman virheilmoituksia! Jipii! Riemu oli lyhytaikainen, sillä videossa ei ollut ääntä. Voihan vitalis.. Uusi painiottelu asetusten ja ajureiden kanssa alkoi ja tuskanhiki otsalla kihelmöi. En lopulta saanut konetta toimimaan ja vielä viimeisenä oljenkortena kokeilin kännykkävideointia vielä kerran.

Sain tällä kerralla kännykällä videointiohjelman linkin auki ja pääsin kuin pääsinkin nauhoittamaan vastauksen. Höpöttelin siinä vaiheessa varmaan jo ihan diipadaapaa, mutta ainakin esiintymisjännitys ja omien maneerien kiusallisuus haihtuivat siinä epätoivon ja taistelun myötä. Sain video-otokset valmiiksi ja painoin lähetysnappulaa.. Tiedostot ovat liian suuria. Prkl.. Olin jo melkein myöhässä aiemmin sopimastani tapaamisesta, kun vielä kerran aloitin alusta. Muutin puhelimen kameran videointiasetuksista kuvanlaadun pienimmäksi mahdolliseksi ja viimeistä kertaa nauhoitin kaksi videotani. Puhuin mitä mieleen juolahti ja lopputulos oli mitä oli, mutta siihen oli pakko tyytyä. Sain videot lähetettyä ja huokasin syvään.. enää tämä homma ei ole minun käsissäni.

Olin kirjoittanut kysymykset lapulle kameran viereen ja jokaisen kysymyksen viereen tiettyjä asiasanoja, mitä siinä kohdassa halusin sanoa. Se helpotti puhumista jonkin verran. Valmiita lauseita en halunnut kirjoittaa, ettei video näyttäisi siltä että luen suoraan paperista. Ihan kiva kokemus sinänsä, opin jotakin tämmöisestäkin touhusta. Ja tosiaankin se kiire ja määräajan läheneminen vähensivät itsekritiikin määrää hetki hetkeltä. :) Ei siinä enää ehtinyt joka ikistä päänliikettä tai ilmettä harmitella, eikä se oman äänen kuuleminenkaan enää jaksanut hirvittää. Ainakin tulos oli aito, jos ei muuta.. :D